perjantai 9. marraskuuta 2012

Parasta kasvisruokaa?

Meillä tuntuu olevan ruoanlaitossa vähän touchi kateissa. Kokeillaan kaikenlaista, mutta mistään ei tule niin hyvää että sitä haluaisi mihinkään tallentaa. Vanhat tutut jutut onnistuvat varmasti, mutta kaipaus johonkin uuteen upeaan makuelämykseen on kasvanut suureksi. Kokeiluinto vain häviää sitä mukaa mitä enemmän pettymyksiä tulee vastaan. Lokakuussa testailtiin paljon erilaisia kasvisruokia. Meillä lapset eivät useinkaan välitä lihasta tai kanasta - joskaan eivät testailun perusteella myöskään tofusta tai soijasuikaleista. Kala on ainut lähes varma, mutta se tuottaa tuoreuden puolesta omat haasteensa kun käydään kaupassa keskitetysti kahdesti viikossa, maanantaisin ja perjantaisin.
 
Tofu-ruoka höyrysi kauniisti, mutta ei herättänyt muuten suuria tuntemuksia.
 
Olisikin kiva kuulla teidän lukijoiden ehdottomat suosikit kasvisruokien puolelta (saa sisältää maitotuotteita ja kananmunaa)? Mikä on niin ihanaa että voisit syödä sitä loputtomasti ja aina vain uudestaan? Pitäisi maistua myös ilman liikoja chilejä, niin että voisi tarjota lapsillekin. Lupaamme testata raportin kera.

Suklaachilin kohdalla oli odotukset korkealla, mutta ei ollut meidän juttu. Omituisen kirpeää kun odotus oli pehmeän samettista?
 
Minulle itselleni kerrassaan täydellinen ruoka on tämä aiemmin julkaistu kotijuustocurry. Koskaan se ei ole pettänyt vaan aina sitä syö nam-nam-namitellen. Kotijuustolla tai leipäjuustolla, molempi parempi. Lapset syövät usein juustot sekä paprikat ilman kypsennystä ja sitten riisit perään (joskus taas tyytyväisenä ihan valmiinakin), mutta pääasia että edes jotenkin maistuu ;) Joko te olette kokeilleet?

17 kommenttia:

  1. Erilaiset kasvispyörykät,oletko kokeillut sellaisia.Papu-vihannespohjaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kyllä. Onko sulla joku tietty resepti mielessä josta voisi aloittaa? Kasvispihvejä on tehty paria laatua ja ne on olleet kyllä tosi hyviä, mutta ei niissäkään ole papuja ollut :)

      Poista
    2. Voi höyryttää perunaa, porkkanaa ja bataattia. Soseutetaan kasvikset, lisätään kaurahiutaleita, leivänmuruja, tuoreita yrttejä, mausteita ja juustoraastetta. Leivotaan käsin pihvit, kastetaan leivänmuruihin molemmin puolin. Uuniin puoleksi tunniksi, puolessa välin käännetään. Tulee rapeita ja hyviä, terveellisiä pihvejä.

      Poista
    3. Kuulostaapa superherkulliselta! Tämä varmaan ensimmäiseksi testiin :)

      Poista
    4. Unohti mainita, että nämä käy erittäin hyvin kotihamppareihin, eli sämpylän väliin, ja niiden kaveriksi sitten salaattia, tomaattia, sipulia, kastikkeita jne... lapsillekin maistuu ja terveellistä on!

      Poista
  2. Saksanpähkinäpyörykät on herkkua erilaisten kastikkeiden kera:
    http://annagaram.vuodatus.net/blog/1570468/mummon-pyorykat/

    Ja tuon kotijuustocurryn voi tehdä myös esim. tomaattikastikkeeseen ja vaikka cashew-sipuli-maitokastikkeeseen - herkkua!
    http://annagaram.vuodatus.net/blog/1401614
    http://annagaram.vuodatus.net/blog/2085535

    Palak paneer-reseptillä voi tehdä myös perunaa, eli perunaa pinaatti-tomaattikastikkeessa.
    http://annagaram.blogspot.in/2011/02/suosituimmat-reseptini-palak-paneer.html
    http://annagaram.vuodatus.net/blog/1938543/aloo-palak/

    Entäs gnocchit?
    http://annagaram.vuodatus.net/blog/1786680/perunagnocchit-tomaattikastikkeessa/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mulla alkoi makuhermot aktivoitumaan kun tätä listausta illalla luin vaikka juuri nousin ruokapöydästä. Kiitos paljon, näitä testataan ehdottomasti kaikkia! Kiva saa uusia variaatioita tuohon ehdottomaan lemppariin. Gnoccheja mä en olekaan itseasiassa syönyt kuin kerran ja silloin ne eivät millään lailla vakuuttaneet. Pitää nyt kokeilla itsetehtynä jos se muuttaisi ennakkokäsityksen :)

      Poista
    2. Minäkään en erityisemmin pidä kaupan gnoccheista, mutta nämä kotonatehdyt on hyviä :)

      Poista
  3. Mikään ei ole minusta niin ihanaa että voisin syödä loputtomasti. Kyllästyn siis äkkiä, mutta on sentään joitakin juttuja joihin tulee kohtuullisen usein palattua. Esim. linssikeitto, borssi, tabbouleh, pihveröiset joista tänäänkin tein version...

    http://veikeaverso.blogspot.fi/2012/05/linssikeitto.html
    http://veikeaverso.blogspot.fi/2012/10/borssikeitto-paulan-tapaan.html
    http://veikeaverso.blogspot.fi/2012/07/eraan-vierailun-tarjoilut.html
    http://veikeaverso.blogspot.fi/2012/06/quinoakroketit-ja-nopea.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla loputtomasti tarkoitin ehkä eniten usein syömistä - ei mulla muutenkaan ole tarkoitus vetää itseä ähkyyn asti, tai joka päivä samaa :) Tuota kotijuustocurrya tehdään pari kertaa kuussa ja se on musta usein, kun yleensä ihan samaa tulee tosi harvoin edes saman vuoden aikana tehtyä.

      Borssikeittoa onkin tehty, täältäkin löytyy meidän versio parin vuoden takaa itsenäisyyspäivältä :) Kaikki muut ehdottomasti testiin, kiitos! Quinoaa on pitänyt kokeilla usein, mutta aina se on unohtunut. Nyt on lopultakin "pakko"!

      Poista
  4. Mun ehdoton lemppari on vuohenjuustopasta :) Sen lisäksi tykkään superpaljon feta-pinaattivuoasta. Noi molemmat on vielä tooooodella helppoja tehdä (reseptejä voit halutessasi kurkata blogistani).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vuohenjuustopasta onkin namia, on kokeiltu :) Harmi vaan lapset ei oikein välittäneet, niin on jäänyt pois repertuaarista. Feta-pinaattivuokaa olikin tarkoitus kokeilla, hyvä kun muistutit! Kuulostaa tosi herkulle.

      Poista
    2. http://epataydellinennainen.blogspot.fi/2012/11/pinaatti-fetapiirakka-ilman-pohjaa-ja.html tossa ois muutes vielä hieman uudenalinen versio siitä pinaatti-fetavuoasta :)

      Poista
    3. Kiitos!! Kuulostaa edelleen hyvältä, tätä kokeillaan varmasti :)

      Poista
  5. Uppoaisiko linssi-shepherd's pie lapsille? http://chocochili.net/2009/11/shepherds-pie-linsseista/

    VastaaPoista