maanantai 28. toukokuuta 2012

Sitruunasiirapilla mehevöitetty jugurttikakku

Heti perään vielä toinen jääkaapintyhjennysohje. Meillä oli jäänyt jostain syystä pari purkkia turkkilaista jugurttia käyttämättä ja niiden päiväykset olivat jo viikon takaa. Hävikistä herkuksi kampanjan myötä monet blogit ovat toitottaneet että varsinkin hapanmaitotuotteita voi käyttää huoletta päiväyksen jälkeenkin, omiin aistihavaintoihin ulkonäöstä, hajusta ja mausta luottaen. Ja tokihan ollaan se tiedetty ennenkin, mutta kun on epäluuloinen (ja hyvin herkkävatsainen) niin sitä tulee toimittua toisin kuin tietää oikeaksi. Mutta nyt oli pakkotarve saada purkit vielä hyötykäyttöön. Kun kaapissa majoi vielä melkein kuukauden vanhoja kananmunia ja pöydällä nahistunut, hieman pehmennyt sitruuna niin kakkuhan niistä väkisinkin tuli mieleen. Sitruuna-jugurttikakkua englanniksi googlatessa tuli montakin osumaa, kokosin niistä meidän aineille sopivan combon ja hyvää tuli!! Jääkaapin ovesta bongasin vielä hieman vanhentunutta piimää, joten korvasin 100g jugurttia sillä, sopi hyvin joukkoon. Tähän voinee soveltaa melkein mitä vaan hapanmaitotuotteita rahkasta ranskankermaan oman kaapin varaston mukaan. Heitin mukaan vielä vähän mustikoitakin pakkasesta, kun niistäkin olisi hyvä saada loputkin käytettyä ennenkuin uusi mustikkakausi alkaa.

Kun tekee kakun johon viskoo kirjaimellisesti vähän sitä sun tätä mitä kaapista löytyy niin tuntuu uskomattomalta (ja huvittavalta) yhteensattumalta, että juuri kun on ensimmäisen palan kakkustaan maistanut huomaa toisessa ruokablogissa juuri julkaistun tekstin hyvin samanmoisesta kakusta. Hurjan herkullisen näköinen sitruuna-jugurtti-mustikkakakku löytyy siis myös Suolaa ja hunajaa blogista :) Samanmoista kuorrutetta voisi hyödyntää tähänkin niin saisi tästä enemmän salonkikelpoisen. Kakku muuten oli rakenteeltaan tuon päälle valutetun sitruunasiirapin ansiosta kuin tahmainen kuivakakku. Näyttää kuivalta, mutta on ihanan mehevää sisältä. Voi syödä helposti ihan vaan pala käteen ottamalla (sopisi siis mainiosti myös vaikka kesän piknikille) mutta on suloisen tahmeaa ja kosteaa.

Sitruuna-jugurtti-mustikkakakku
3.5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
½tl suolaa
300g kreikkalaista/turkkilaista jugurttia (meillä 200g jugurttia, 100g piimää)
2dl luomu ruokosokeria
3 kananmunaa
2tl raastettua sitruunankuorta
1tl vaniljasokeria
1dl rypsiöljyä
1,5dl jäisiä mustikoita

Sitruunasiirappi
0.6dl sitruunanmehua (2 sitruunaa)
0.5dl sokeria

Sekoita yhdessä kulhossa jauhot, leivinjauhe ja suola.
Sekoita toisessa kulhossa jugurtti, 2dl sokeria, sitruunankuori, munat ja vaniljasokeri.
Sekoita kuivat ja märät aineet varovasti keskenään.
Sekoita öljy joukkoon kumilastalla (nuolijalla) käännellen.
Kaada taikina voideltuun ja korppujauhottettuun vuokaan.
Paista 175C 50min.

Tee paiston aikana sitruunasiirappi. Mittaa sitruunamehu ja sokeri pieneen kattilaan ja keitä kunnes sokeri sulaa ja liemi on kirkasta. Laita sivuun jäähtymään.
Kun kakku on valmis anna sen jäähtyä 10min. Sitten irrottele se varovasti vuoastaan ja valuta siirappi kakun päälle kun se on vielä lämmin. Anna siirapin imeytyä kakun sisään. Jäähdytä ja nauti.


2 kommenttia:

  1. Tähän mäkin voisin taipua...Kuulostaa ja näyttää herkulliselta. Täytyy siis laittaa reseptipankkiin :)

    VastaaPoista
  2. Tää oli tosiaankin helppo, ja hyvä :) Ainut haaste siinä että muistaa valuttaa sen siirapin kun kakku on vielä lämmin niin se imeytyy ihanasti sisuksiin!

    VastaaPoista