lauantai 26. joulukuuta 2009

Jouluaaton alkupalat

Tästä joulusta jää mieleen hurja kokkaaminen ja sitä seuranneet mielettömän hyvät ruoat. Meille ei kummallekaan maistu perinteiset joulupöperöt. Lanttulaatikosta tulee maha kipeäksi, porkkanalaatikko on melkoisen valju makumaailmaltaan, hra Patalintu tykkäisi imelletystä perunalaatikosta, minusta sekin on suorastaan kamalaa. Possu ei meille uppoa muutenkaan pekonia ja chorizoa yms makkaroita lukuunottamatta, joten kinkku ei varsinkaan kuulu ruokalistaan. Useampana jouluna olemmekin yrittäneet löytää itsellemme sopivia jouluruokia, joiden ympärille voisimme omat perinteemme rakentaa, mutta ainut perinne joka on saatu aikaiseksi on kokoelma järjestään todella epäonnistuneita ruokaviritelmiä. Yhtenä vuonna kokonaisesta broilerista tuli niin syömäkelvotonta, että aattoiltana keiteltiin vielä tomaattikastiketta pastalle hätäratkaisuna. Toisena vuonna paahtopaisti oli niin kuivan koppura että sitä ei tehnyt mieli syödä yhtään sen jälkeen kun pahin nälkä oli taittunut. Näin muutamia mainitakseni... Ilmeisesti paha karma on lopultakin käytetty loppuun, sillä tänä vuonna kaikki meni nappiin sekä jouluaattona, että joulupäivänä.


Ruokaohjeita tuli tutkittua monesta eri lähteestä, mutta lopulliset reseptit poimittiin Hesarin Ruokatorstaissa joulukuun mittaan ilmestyneistä ehdotuksista (3.12., 10.12. & 17.12.), Glorian Ruoka&Viini lehdestä (8/2009) sekä Kaikkien aikojen Joulu lehdestä (1/2009). Perinteisen joulupöydän hyvää antia ovat erilaiset (kylmät) kalat, sienisalaatti ja rosollin punajuuret. Ne haluttiin omassa joulussamme säilyttää, mutta niihinkin haettiin vähän uutta. Hesari ehdotti alkuun blinejä lisäkkeineen ja tästä tulikin niin mainio setti, että blinit ovat ehdottomasti tästä eteenpäin osa meidän jouluateriaa.

Erinomaiset pikkublinit (20kpl)
1 3/4dl maitoa
1/5 pala hiivaa
½tl sokeria
1dl tattarijauhoja
1dl vehnäjauhoja
4-5rkl olutta (tai kotikaljaa)
1½rkl sulatettua voita
½tl suolaa
1 iso kananmuna
Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita sokeri ja tattarijauhot joukkoon. Peitä kulho kelmulla tai kannella ja anna olla 7-8 tuntia huoneenlämmössä. Erottele kananmunan keltuainen valkuaisesta. Lisää taikinapohjaan olut, vehnäjauhot, keltuainen, voisula ja suola. Anna taikinan tekeytyä vielä noin vartin verran. Vaahdota valkuainen kovaksi vaahdoksi ja lisää taikinaan varovasti nostellen. Paista taikinasta blinejä pienikokoisessa lettupannussa (tai blinipannussa jos omistat sellaisen). Annostele taikinaa pannulle varoen, sillä se kohoaa hieman paistettaessa. Kun pinta on lähes hyytynyt, valuta reunoille hieman voisulaa ja käännä blini. Tarjoa blinit kuumina erilaisten lisäkkeiden kera.


Blinien kera alkuruokapöydässä oli:
  • Kirjolohen mäti + smetana + punasipulisilppu
  • Abban Ranskalainen sipulisilli
  • Portviinilohi (HS)
  • Portviinissä keitetyt pikkusipulit (HS)
  • Katkarapusalaatti (HS)
  • Punajuurisalaatti (Kaikkien aikojen Joulu)
  • Kapris-sienisalaatti (Glorian R&V)

Portviinissä marinoitu lohi ei maistunut minulle, mutta hra Patalintu piti siitä kyllä. Minusta koko seos maistui maustesillille, jota en edelleenkään lapsuudesta asti alkaneesta sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta voi sietää, mausteliemestä riippumatta. Sen puolesta kokeilu oli hieman epäonnistunut, kun lohi oli siis suunnattu minulle kun hra Patalintu sai jo sillinsä, mutta onneksi ruoasta ei ollut pula, joten ei jäänyt harmittamaan. Me emme siis tätä varmaankaan enää tee, ellei ole muitakin syöjiä tulossa samaan pöytään, mutta maustekalan ystäville tämä varmasti maistuu.

Portviinilohi
400g lohta
70g tuoretta inkivääriä siivuina
1 punasipuli viipaleina
Liemeen:
2dl portviiniä
2dl vettä
12 neilikkaa
8 kokonaista maustepippuria
1 2/3rkl balsamiviinietikkaa
1rkl väkiviinaetikkaa
vajaa 1rkl merisuolaa
½tl sokeria
Irrota lohesta nahka ja leikkaa kala reilun kokoisiksi paloiksi. Huomaa että kovin paksut palat eivät kypsy kunnolla. Kiehauta liemiainekset kattilassa. Anna jäähtyä kunnolla. Nostele lohi, inkivääri ja sipuli kerroksittain lasipurkkiin ja kaada liemiainekset päälle. Sulje kansi ja anna tekeytyä jääkaapissa kaksi vuorokautta. Lohi säilyy noin viikon.


Portviinissä keitetyt pikkusipulit olivat suloinen lisä, mutta eivät varsinaisesti tarpeen tähän settiin. Maistuivat kuitenkin hyvin myös pääruoan kera, sekä joulupäivän aterialla.

Portviinissä keitetyt pikkusipulit
200g pieniä sipuleita kuorittuina
2dl portviiniä
½tl sokeria
1tl suolaa
2-3 oksaa timjamia
Mittaa kattilaan portviini, sokeri ja suola. Laita mukaan pari tuoretta timjaminoksaa ja lisää pikkusipulit. Keitä miedolla lämmöllä kannen alla noin 20min. Anna sipuleiden jäähtyä liemessään.


Tämä katkarapusalaatti oli molempien mielestä aivan ihanaa ja tätä tehdään varmasti usein. Hra Patalintu ei yleensä tykkää katkaravuista missään muodossa (jättikatkarapuja lukuunottamatta), mutta piti tätä salaattia erinomaisena. Kannattaa kokeilla! Alkuperäisessä ohjeessa käytetyn majoneesin korvasimme ranskankermalla.

Katkarapusalaatti
200g isoja katkarapuja
½ avokadoa
1 pieni punasipuli hienonnettuna
1tl sitruunankuorta
2rkl sitruunamehua
2rkl ranskankermaa
2rkl kermaviiliä
rouhaisu mustapippuria myllystä
ripaus suolaa
Kuori ja kuutioi avokado ja purista sen päälle sitruunamehua. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna maustua jääkaapissa.


Rosollissa nyppii aina ne vetiset porkkanat ja liian etikkainen suolakurkku. Kun ne jättää pois, punajuurisalaatti on IHANAA. Vielä kun nuo ohuen ohueksi siivutetut punajuuret maustaa valkosipulikermalla (alkuperäisessä ohjeessa majoneesilla), pinjansiemenillä ja rucolalla, niin eihän parempaa lisäkettä olekaan. Nam.

Punajuurisalaatti
5-6 punajuurta
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
2rkl ranskankermaa
2rkl kermaviiliä
suolaa ja mustapippuria
rucolan lehtiä
2-3rkl paahdettuja pinjansiemeniä
Pese punajuuret ja keitä ne kypsäksi suolala maustetussa vedessä. Jäähdytä ja kuori punajuuret. Siivuta ne ohuiksi viipaleiksi esim kuorimaveitsellä. Asettele viipaleet lomittain lautaselle. Sekoita hienonnettu valkosipuli ranskankerma-kermaviili seokseen ja lusikoi seos punajuurille. Rouhi pinnalle hieman suolaa ja mustapippuria. Ripottele päälle pinjansiemeniä ja rucolaa.


Tämä on potentiaalisesti maailman paras sienisalaatti. Toistaiseksi vain potentiaalisesti siksi, että tässä erässä oli hiven liikaa sinappia. Ihan mietityttää onko ohjeeseen tullut kirjoitusvirhe sinapin kohdalle ja teelusikallisen sijaan on merkitty rkl... Kun me tätä seuraavan kerran teemme, aloitamme sinapin lisäämisen teelusikalla. Muuten täydellistä. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin herkkusieniä ja siitakkeita, me laitoimme itsekerättyjä rouskuja.

Kapris-sienisalaatti
300g suolasieniä (tai muita mieleisiä) hienonnettuna
1 punasipuli hienonnettuna
1 ruukku ruohosipulia hienonnettuna
½-1prk ranskankermaa
1dl (luomu)kuohukermaa
1½tl Dijon kokojyväsinappia (tai 1½rkl jos kaipaat reilua sinapin tulisuutta)
2rkl kapriksia
½tl sormisuolaa
mustapippuria myllystä
Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita ranskankermaan sinappi, kaprikset ja suola. Lisää kermavaahto ranskankermaan ja mausta pippurilla. Yhdistä hienonnetut sienet, sipulit ja kermaseos. Tarjoa blinien tai paistetun kalkkunan kanssa.



Pää- ja jälkiruoka löytyvät omista postauksistaan.

2 kommenttia:

  1. portviiniset pikkusipulit ovat kauneudessaan herkun oloisia. mitä portviiniä käytitte?

    VastaaPoista
  2. Nuo pikkusipulit olivat tosiaan söpösiä, kauniita suorastaan kuten sanoit - ja mukavan makuisia myös. Tehtiin nää kaikki meidän portviini-jutut (ihana jälkkäri vielä tulossa myöhemmin tänään) Graham's Late Bottled Vintage Portilla (2003)

    VastaaPoista