maanantai 5. lokakuuta 2009

Puolukkainen syysateria

Saimme Joensuusta tuliaisina ison ämpärillisen puolukoita. Edelliset kolme vuotta sitten kerätyt puolukat saatiin nyt lopulta kesän aikana pakastimesta käytettyä. Urakan aikana päästiinkin samalla puolukan makuun, joten nyt ei ole tarkoitus näitä marjoja pakkasessa kolmea vuotta pyöritellä. Hesarin Ruokatorstaissa oli 17.9. kasa kiinnostavia reseptejä, joita pistettiin testiin toissa viikonloppuna. Lauantaina teimme ensimmäisen kerran kuukausiin aikaisemmin jokaiseen viikonloppuun kuuluneen kunnon ateriakokonaisuuden alkupaloineen kaikkineen. Ja kylläpä maistui! Ei tosiaan tarvitse miettiä mihin nuo lahjapuolukat käytetään. Vieläköhän niitä saisi toisen pytyllisen? ;)
Huomaa, että paistin ja hyytelön valmistelu on tehty paljon ennen alkupalaa, vaikka ne tässä eri järjestyksessä esitelläänkin.

Ateria startattiin omena-manchegosalaatilla, joka täydentyi ihanalla puolukkavinaigrettella. Tästä tuli aivan ehdottomasti rva Patalinnun yksi kaikkien aikojen suosikeista! Vinaigrettesta löytyi mukavaa kirpeyttä ja makeutta, joka yhdistettynä omenan happamuuteen ja juuston täyteläisyyteen vei kielen täysin mennessään. Vadelmaviinietikkaa on pitänyt testata monta kertaa ennenkin, ja nyt kun sitä kokeiltiin, melkein harmitti, että miksi sitä ei ole saatu aikaiseksi ostaa jo aiemmin. Ainakin tähän yhdistelmään se sopi täydellisesti ja oli aivan ehdoton lisä kastikkeeseen. Meillä ei ollut ohjeessa mainittuja basilikanlehtiä, emmekä suoraan sanottuna jääneet sitä tähän yhdistelmään kaipaamaankaan. Voihan sitä toki seuraavan kerran kokeilla, mutta omenat, juusto ja vinaigrette ovat tässä ehdottomasi päärooleissa. Aivan loistava syyssalaatti!

Manchegosalaatti ja puolukkavinaigrette (4 annosta)
1 pieni ruukku jääsalaattia revittynä
1 pieni ruukku lehtisalaattia revittynä
1dl basilikan lehtiä
2 punaista kotimaista omenaa ohuina viipaleina
100g manchegojuustoa
Vinaigrette
1dl tuoreita puolukoita (pakastetutkin varmasti käyvät maun puolesta, vaikka näkö hieman kärsii)
1rkl vadelmaviinietikkaa
2tl sitruunamehua
1-2tl hunajaa
ripaus suolaa
½dl oliiviöljyä
Sekoita vinaigretten ainekset keskenään ensin ilman puolukoita ja lisää ne viimeisenä. Painele osa puolukoista rikki lusikalla ja sekoita. Jaa salaatin ainekset tasaisesti tarjoilulautasille. Juustosta saat kauniita lastuja helpoiten kuorimaveitsellä. Lusikoi päälle puolukkavinaigrettea. Nautiskele.


Pääruoaksi teimme puolukkamarinoitua paistia, puolukkahyytelöä sekä glaseerattuja juureksia.
Me emme ole koskaan onnistuneet saamaan paahtopaistiin makua, vaikka erinäisten ohjeiden mukaan on toimittukin. Tämä onnistui ja oli tosi hyvää. Ohje sopisi varmasti hyvin myös poroon tai hirvenpaistiin. Alla resepti suoraan Hesarista. Meidän paisti oli vain 600g, mutta emme silti pienentäneet marinadin määrää (paitsi öljyä ei laitettu ihan noin paljon). Ehkä se sen takia niin hyvin maistuikin.

Puolukkamarinoitu paisti
1½kg paistilihaa
2dl puolukoita
3rkl suolaa
1rkl vastajauhettua mustapippuria
2rkl hunajaa tai siirappia
1½dl rypsiöljyä
2rkl hienonnettua rosmariinia
Puhdista ja kuivaa paisti. Murskaa puolukoita hieman survimella ja sekoita joukkoon muut ainekset. Hiero seos paistin pintaan. Laita paisti muovipussiin ja sido pussi tiukasti kiinni. Anna sen mainoitua jääkaapissa vuorokauden ajan.
Ota paisti huoneenlämpöön vähintään kaksi tuntia ennen paistamista. Pyyhi paistin pinnasta liika marinadi pois ja kuivaa liha talouspaperilla. Ruskista paistin pinnat kuumassa pannussa. Nosta paisti uunivuokaan. Pistä lihan paksuimpaan kohtaan lihalämpömittari ja paista 125C asteisessa uunissa kunnes lihan sisälämpö on 60 astetta. Ota paisti uunista ja hiero pintaan jauhettua merisuolaa ja mustapippuria. Kääri lihan ensin voipaperiin ja sitten folioon. Anna vetäytyä vähintään tunnin verran huoneenlämmössä. Leikkaa sitten paistista ohuita viipaleita ja tarjoa esim puolukkahyytelön ja juuresten kera.


Puolukkahyytelö kerrassaan hemmottelee makunystyröitä. Vanilja ja konjakki sopivat siihen mausteeksi aivan erinomaisesti ja maistuvat lopputuloksesta selvästi. Vaikka hyytelö on verrattain makeaa, se käy upeasti paistin kanssa. Annokseen voi lisätä hieman tuoreita puolukoita tuomaan kirpeyttä, jos makeus epäilyttää. Hyytelö on aivan ihanaa myös juustojen kera! Hyytelöä tulee aika reipas annos, joten tästä voi onneksi herkutella vielä monta kertaa.

Vaniljalla, konjakilla ja katajanmarjoilla maustettu puolukkahyytelö
400g puolukoita
7dl vettä
1 vaniljatanko
1rkl katajanmarjoja
½dl konjakkia
5dl hillosokeria
Mittaa kattilaan puolukat, vesi, halkaistu vaniljatanko ja hieman rikotut katajanmarjat. Keitä 15-20min. Nosta kattila liedeltä, siivilöi mehu ja kaada se takaisin kattilaan. Lisää sokeri ja konjakki. Kuumenna ja keitä noin 10min. Tiputa seosta jääkaapissa olleelle lautaselle ja laita lautanen hetkeksi takaisin jääkaappiin. Jos hyytelö hyytyy lautaselle, seos on valmista, jatka muutoin keittämistä vielä noin 5 min ja kokeile uudelleen. Nosta kattila liedeltä ja jäähdytä hetki. Laita seos huolellisesti puhdistettuihin tölkkeihin. Säilytä viileässä.
Jos teet hyytelön jo aiemmin (eri päivänä), voit notkistaa sitä hieman vedellä kastikemaiseksi.


Juuresten ohje ei ollut Hesarista, vaan linkin takaa. Näitä teimme jo aikaisemmin kesällä ja ne kuuluivat luvattuihin rästiresepteihin. Koska sitä ei ole kuitenkaan tullut vielä postattua, ohje tulee lopultakin tässä. Oikein oiva lisäke niin paistille kuin pihvillekin. Juurekset voi valita oman makunsa mukaan.

Glaseeratut juurekset
n.200g lanttua
n.200g naurista
4-5 perunaa
2 keskikokoista porkkanaa
30g voita
3rkl siirappia
suolaa
valkopippuria
muutama rosmariininoksa
Kuori ja leikkaa juurekset pieniksi kuutioiksi. Sulata voi isossa pannussa esim. wokissa, lisää juureskuutiot ja mausteet. Hauduta juurekset kypsiksi välillä sekoittaen ja poista lopuksi rosmariininoksat. Haudutusaika riippuu täysin kuutioiden koosta. Meidän parin sentin kuutiot kypsyivät meidän makuun sopiviksi noin puolessa tunnissa.

6 kommenttia:

  1. Tosi kivasti käytetty puolukkaa noissa resepteissä:-)

    VastaaPoista
  2. Me oltiin ihan innoissamme, kun Hesarissa nuo ohjeet esiteltiin. Harvoin käy niin, että koko kavalkadi kelpaa, mut nää oli kaikki hyviä ja vielä on yksi postaamatta ;)

    VastaaPoista
  3. Puolukkamarinadi kuulostaa mielenkiintoiselta! Jos joskus itekkin saa vaikka riistaa käyttöön, niin kokeilen.

    VastaaPoista
  4. Insanity: me emme melkein malta odottaa, että saadaan kunnon hirven- tai poronpaisti käsiimme. Kaikki nämä aromit tuntuvat juuri sopivalta riistan makua täydentämään.

    VastaaPoista
  5. En ole yleensä kovin suuri puolukan ystävä, mutta nämä reseptit kyllä kolahti. Voin kuvitella, että toimii. Harmi, ettei ole tullut käytyä puolukkametsällä (koskaan, mutta ei myös tänä syksynä), itse poimittu on jotenkin vielä aidompaa kuin torilta hankittuna vaikka samaa tavaraahan se on.

    VastaaPoista
  6. Rauna, kuten tekstistä ehkä kävi ilmi, mekään emme ole olleet kovia puolukan käyttäjiä. Nämä ohjeet tosiaan kolahti meihinkin, lopputuotosten maut erityisesti. Jos vaan pääset puolukoihin vielä käsiksi, niin kannattaa ehdottomasti kokeilla!

    VastaaPoista