torstai 16. lokakuuta 2008

Leipäviikon ensimmäinen leipäkokeilu

Meidän keittiössä ei ole leipää koskaan tehty, kun sämpyläkokeilut ovat lähes järjestään päätyneet ”kierrätykseen” ensimmäisten lämpimäisten jälkeen. Eli suoraan uunista niitä on pari pystynyt juuston ja jonkun kasviksen kanssa syömään, mutta muutaman hetken päästä pallukat ovat olleet joko kivikovia tai sitten niistä on hiiva tai jokin muu maistunut liikaa epämiellyttävästi läpi ja siihen ne ovat jääneet pöydälle pyörimään ja odottamaan mahdollisen lammaslauman vierailua. Ja koska päkäpäät eivät ole koskaan meidän kerrostaloon eksyneet, (mikä varmaankin muuten paitsi sämpylöiden tuhoamisen kannalta on ihan hyvä asia), lopullinen määränpää on harmittavasti ollut pihanperän koppero poistolaatikoineen...

Useissa blogeissa on viime aikoina leivottu erilaisia leipiä hyvällä menestyksellä ja innostus omaa leipää kohtaan on vähä vähältä noussut niihin mittoihin, että kaikkia aiempia sämpyläkokeiluja uhmaten ryhdyimme leiväntekoon. Ensimmäiseksi uhriksi valitsimme nopean olutleivän, sillä se ei tuntunut paljon ylimääräisiä nostatus, vaivaus yms. operaatioita vaativan. Ja jihuu, saimme aikaiseksi rapeakuorisen leivän, jonka rippeet nyt vielä 1½ vuorokauden jälkeenkin ovat erittäin syömäkelpoisia! Kiitoksia Pastanjauhajille oivasta ohjeesta! Oluen maltaisuus on leivässä mukavaa, mutta lievää makeutta vierastamme hieman. Voikohan tuon sokerin jättää pois kokonaan, vai pilaako se sitten leivän rakenteen?

Tänä aamuna selvisi että parhaillaan on menossa leipäviikko ja tänään 16.10. Maailman leipäpäivä. Tästä meillä ei aiemmin ollut aavistustakaan, joten melko hassua että tämä pakottava tarve kokeilla oman leivän tekoa osui juuri tähän hetkeen. Johtuisiko tämä kertakokeilun onnistuminen näistä suotuisista olosuhteista..? No, tänään on tarkoitus paneutua uuden, hieman haastavammalta vaikuttavan leivän tekoon. Pysykää kuulolla, myöhemmin selviää, seuraako siitä samanlainen onnistumistarina vai jotain ihan muuta.


Rapeakuorinen olutleipä
7dl vehnäjauhoja
1-1½rkl leivinjauhetta
Hieman vajaa tl ruokasoodaa
1tl suolaa
4rkl sokeria
3.3dl olutta (me laitoimme 1836 Classic Porteria, oluen voi valita makunsa mukaan)

Sekoita ensin kuivat aineet keskenään ja lisää sitten olut joukkoon. Sekoita kaikki keskenään, mutta älä vaivaa pitkään. Voitele leipävuoka kevyesti öljyllä ja kaada taikina sitten vuokaan. Paista 190C asteessa 55-60 minuuttia, kunnes pinta on kullanruskea. Anna leivän ensin jäähtyä muutama hetki vuoassaan ja kumoa se sitten ulos. Leipää kannattaa jäähdytellä vielä 15-20 minuuttia ennen leikkaamista, niin se pysyy hyvin koossa eikä murene palasiksi. Meidän leipään tuli nyt tuollainen hassu harjanne, mutta toisaalta se tarjosi siten enemmän huippuhyvää rapeaa kuorta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti