torstai 7. elokuuta 2008

Kaalihöystöä mausteisella jugurttikastikkeella

Tätä ohjetta tarkastelimme pitkään, ja jotenkin se vaikutti kiinnostavuudestaan huolimatta melko epäilyttävälle. Kaapissa oli kuitenkin iso pala varhaiskaalia, joka piti saada käytettyä ja jotain uutta teki mieli iltapalaksi kokeilla, joten tälle tielle lähdettiin. Ja onneksi niin, sillä tämä on ihan älyttömän hyvää! Sopii varmasti myös vaikka kalan lisäkkeeksi, mutta me täytimme tällä pita-leivät emmekä kaivanneet mitään muuta. Itse höystö osuutta on muokattu melko paljon, mutta kastikkeen ohje on suoraan lehdestä (Maku 3/07).

Kaali-chorizohöystö
1 punainen chili silputtuna
150g varhaiskaalia suikaleina
1 punasipuli viipaleina
100g siitakesieniä viipaloituna
50g tulista chorizo-makkaraa ohuina suikaleina
½-1tl kuminaa
oliiviöljyä paistamiseen

Kastike
2dl paksua maustamatonta jugurttia
½dl ruohosipulia silputtuna
2rkl piparjuurta raastettuna
2rkl sitruunamehua
2tl dijon-sinappia
½tl sokeria
½tl suolaa

Valmista ensin kastike, eli sekoita kaikki aineet keskenään ja nosta jääkaappiin maustumaan vähintään tunniksi.
Paista makkaranpalat pannussa rapeiksi. Lisää sienet sekä viipaloidut kasvikset ja paista muutama minuutti. Mausta kuminalla.
Laita höystöä ja kastiketta lämpimän pita-leivän sisään ja nautiskele kaikista mauista jotka kielellä kohtaavat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti