perjantai 4. heinäkuuta 2008

Hellepäivän kylmää keittoa

Kyseessä siis etelän maista tuttu Gazpacho eli Espanjalainen kylmä kasviskeitto (vähän epäilyttää voiko tätä sanoa keitoksi kun eihän tätä keitetä..?). Kun me tämän sopan muutama päivä sitten teimme ei ollut helle, mutta tänään on joten sehän sopii hyvin. Ja erinomaisesti tämä maistui vähän viileämmälläkin säällä, varsinkin kun siihen silloin yhdistimme myös lämpimät voileivät. Ravitsevaa, hyvää ja myös yllättävän täyttävää.

Gazpacho
6 isohkoa tomaattia (n.500g)
10 tuoretta basilikan lehteä
2dl tomaattimehua
½ kurkku
1 pieni punainen paprika
1 sipuli
100g vaaleaa maalaisleipää (pelkkä sisus, kuorista saa paahdettua pannulla hyvä krutonkeja)
1-2 valkosipulin kynttä
2rkl balsamico-etikkaa
1tl tabascoa
1tl suolaa
3rkl oliiviöljyä
pari rouhaisua mustapippuria
vettä tarpeen mukaan
Poista tomaatista kannat ja liiat siemenet ja laita ne tehosekoittimeen (tai kulhoon jos käytät sauvasekoitinta). Lisää kaikki loput aineet hieman paloiteltuna ja hienonna kaikki tehosekoittimella sileäksi. Lisää vettä jos soppa tuntuu liian paksulta ja laita seos muutamaksi tunniksi jääkaappiin maustumaan. Tarjoile leipäkrutonkien ja pieniksi kuutioitujen kasvisten kanssa (meillä oli keltaista paprikaa, kurkkua ja ruohosipulia).


Ja ainakin viileänä päivänä lämpimät voileivät kruunaavat keiton. Me sivelimme leiville hieman valmista pesto-kastiketta, laitoimme pari siivua chorizo-makkaraa sekä juustoraastetta. Paistoimme uunissa 200c asteessa 10min ja paiston jälkeen ripotimme päälle vielä rucolaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti